Rosa-Maria Ikäheimonen

Olen Rosa-Maria, 32-vuotias terveydenhuollon ammattilainen Itä-Vantaalta. Luonteeltani olen iloinen ja innostuva. Rakastan oppia uutta ja suhtaudun intohimolla työhöni. Minulle merkityksellistä on se, kun saan auttaa asiakkaitani kokonaisvaltaisesti voimaan paremmin ja suoriutumaan parhaalla mahdollisella tavalla omassa arjessa, harrastuksissa ja elämän pyörteissä. 

Harrastan agilitya kahden bordercollieni kanssa. Agilityn lisäksi treenaan kuntosalilla mm. painonnostoa. Olen valmentanut agilityohjaajia vuodesta 2016 alkaen. Olen myös mukana Suomen Agilityliiton alaisessa TopTeam -valmennuskokonaisuudessa fysiikkavalmentajana. Olen lisäksi perustanut Speed Up Agility -verkkopalvelun, jonka ylläpitäjä olen.

Nykyisin keskityn enemmän ja enemmän elämässäni kehon ja mielen tasapainoon yrittäjänä, kahden lapsen äitinä ja kahden aktiivisen koiran omistajana. Joskus on parempi tehdä rauhallinen liikkuvuusharjoitus -kovan painonnostotreenin sijaan.

Viisas kehomme osaa kertoa, mikä on sille hyväksi. Muutaman urheiluvamman itseltäni kuntouttaneena, keskityn entistä enemmän liikkumaan ja treenaamaan kehoani kunnioittaen. 

Hoidoissani haluan olla tukenasi ja apunasi saavuttamassa kivuttoman ja toimivan kehon. Klassisten hierontaotteiden ja muiden manuaalisten tekniikoiden lisäksi ohjaan mielelläni tilanteeseen sopivaa liike- tai vaikkapa hengitysharjoittelua.  

Tervetuloa hoitoon luokseni Keravalle!

Koulutus ja kurssit: 

– Lääketeknikko 2009 (Oulun seudun ammattiopisto)

– Farmaseutti 2013 (Itä-Suomen yliopisto)

– Personal trainer 2016 (FAF)

– Koulutettu hieroja 2018 (Itä-Helsingin hierojakoulu, erikoistuminen nivelten liikkuvuuteen)

– MyFascia – kokonaisuus 2019 (Hakkarin helmi, kouluttaja fysioterapeutti Mika Pihlman)

– VoimanPolku 1 -tason valmentaja 2020 (Varalan urheiluopisto)

– Liikkeen laadun asiantuntija, syksy 2020 (Trainer4You, kouluttaja fysioterapeutti Ari-Pekka Lindberg)

– Pään, niskan ja purentalihasten suorat ja epäsuorat myosfaskiaaliset tekniikat, toukokuu 2021 (Hakkarin helmi, kouluttaja fysioterapeutti Mika Pihlman.) Lue lisää blogista.

– Kinetic Control: Managing Movements: Impairments of the Lower Leg, syyskuu 2021. (Kouluttajana OMT-fysioterapeutti Kari Niemi.)

– Palloilulajien fysiikkavalmennuksen peruskoulutus, lokakuu 2022. (Kouluttajana Tuomas Rytkönen ja Olli Koskinen, Athletica.)

– Voimaa ja nopeutta, tammikuu 2023. (Kouluttajana Tuomas Rytkönen ja Olli Koskinen, Athletica.)

– Fysioterapeuttiopiskelija alkaen tammikuu 2023, Lahden ammattikorkeakoulu.